Siirry sisältöön

Veloitus

Hinnasto

Laskutus perustuu toimeksiannon hoitamiseen käytettyyn aikaan. Tuntiveloitus on 240 euroa lisättynä arvonlisäverolla 25,5 % eli yhteensä 301,20 euroa tunnilta. Toimiston ulkopuolella suoritettavien toimenpiteiden vaatimaksi ajaksi katsotaan myös matkaan kuluva aika. Suoranaiset kulut, kuten viranomaismaksut, asiakirjojen lunastusmaksut ja matkakulut veloitetaan erikseen. Oman auton käytöstä peritään kilometrikorvausta, jonka määrä on kulloinkin voimassa olevan verohallituksen verovapaista matkakustannusten korvauksista antaman päätöksen enimmäismäärän mukainen.

Jos henkilö saa oikeusapulain mukaista oikeusapua tai jos epäillylle määrätään rikosasiassa puolustaja tai asianomistajalle avustaja, on tuntiveloitus 120 euroa lisättynä arvonlisäverolla 25,5 % eli yhteensä 150,60 euroa tunnilta.

Maksuton oikeudenkäynti

Selvitämme aina onko asiakkaalla mahdollisuus saada julkista oikeusapua eli valtion kokonaan tai osittain maksamaa oikeusapua. Tämä riippuu asiakaan taloudellisesta tilanteesta. Mikäli olet oikeutettu julkiseen oikeusapuun, voit käyttää toimistomme palveluja ja asianajajan palkkio maksetaan valtion varoista oikeusapupäätöksen mukaisesti joko kokonaan tai osittain. Me huolehdimme julkisen oikeusavun hakemisesta.

Oikeusturvavakuutus

Jos asiakkaalla on oikeusturvavakuutus, se kattaa yleensä riita-asian sekä rikosasioissa asianomistajan eli uhrin oikeudenkäyntikulut vakuutusehtojen mukaista omavastuuosuutta lukuun ottamatta. Tällöin asiakas maksaa vain omavastuuosuuden ja vakuutusyhtiö maksaa loppuosan. Tyypillinen omavastuuosuus on 15-20 prosenttia. Oikeusturvavakuutus sisältyy usein kodin, kiinteistön, ajoneuvon, yrityksen tai ammattiliiton vakuutuksiin. Jos asia menee tuomioistuinkäsittelyyn, selvitämme aina onko asiakkaalla mahdollisuus saada oikeusturvaetua.

Suoraan lain nojalla

Seksuaalirikosten, vakavien väkivaltarikosten ja lähisuhdeväkivallan uhrille voidaan määrätä oikeudenkäyntiavustaja esitutkintaa ja oikeudenkäyntiä varten. Oikeudenkäyntiavustajan palkkio maksetaan valtion varoista uhrin tuloista riippumatta.

Vakavasta rikoksesta epäillyllä tai syytetyllä sekä pidätetyllä tai vangitulla on oikeus saada itselleen puolustaja taloudellisesta asemastaan riippumatta. Puolustajalle maksetaan palkkio valtion varoista. Se joutuuko päämies korvaamaan palkkiota valtiolle, riippuu hänen taloudellisesta asemastaan. Jos syyte hylätään, maksetaan palkkio aina valtion varoista.